Kuoromme Kamarikuoro Camena sai tilaisuuden laulaa Wieniläisverta-operetissa tammikuussa 2018. Yhteys tuli ykköstenorimme Timo Pitkäkosken laulunopettajan Jukka Saarmanin kautta, joka itse lauloi operetissa kreivin roolin. Operetin ajankohtana oli Wienin tanssiva kongressi 1814-15 ja se perustui Johann Strauss nuoremmat vuosina 1825-1899 säveltämiin teoksiin. Jussi Tapola oli tehnyt dramaturgian. Kerron tässä kokemuksestani ensimmäisestä operettiesiintymisestäni.

Operettikuoron kokoonpano ja asut

Operetti oli esitetty aikaisemmin Turussa ja Helsingissä, joten me korvasimme esityksessä aikaisemmin laulaneen Turun oopperakuoron. Saimme operetin esiintymisasut ennen joulua ja joka stemmasta pääsi ne neljä, jotka mahtuivat pukuihin. Lopulta totesimme, että me tamperelaiset naiset olemme muodokkaampaa porukkaa, joten osa esiintyikin lopulta omassa iltapuvussaan. Samoin miehet saivat käyttää myös omia frakkejaan. Kuoromme miesosastoa tuli täydentämään lisäksi muutama Jukka Saarmanin lauluopiskelija ja kuoromme varatenori.

Operttikuoro.jpg

Kuvassa Tampere-talon operettikuoro. Blogin kirjoittaja Kirsi Tanner edessä vihreässä puvussa (pitkät vapaana olevat hiukset). Kuva: Mervi Poikola.

Operetin laulujen ja tanssien opiskelu

Operetti esitettiin tammikuun 21. päivänä 2018, kun kuoromme kevätkausi oli ollut käynnissä vasta kaksi viikkoa. Joten pidimme omat stemmaharjoitukset, jonka jälkeen oli jokaisen kuorolaisen vastuulla opetella ulkoa stemmansa. Yhteisharjoituksia meillä oli kuoromme varajohtaja Elina Pitkäkosken johdolla stemmaharjoituksen lisäksi kerran ja Jukka Saarmanin johdolla kolmet harjoitukset kenraaliharjoituksen lisäksi. Laulettavia kappaleita oli kolme, joista yksi kappale laulettiin tanssiessa kahteen kertaan. Lisäksi tanssimme operetissa valssia useaan otteeseen ja myös olimme mukana useammassa kohtauksessa tanssiaisten osallistujana. Nämä tanssikohtaukset kenraalin lisäksi harjoittelimme lyhyesti kerran. Koska aikaisemmasta Turun esityksestä oli olemassa video, niin sitä hyödynnettiin itsenäisessä valmistautumisessa operettiin.

Operetin esiintyjät

Operetin päätähdeksi lupautunut Johanna Rusanen-Kartano sairastui, mutta onneksi häntä korvaamaan saatiin erinomainen Emriikka Salonen, joka muuten lauloi flunssaisena. Hän oli laulanut Helsingin esityksessä aikaisemmin kreivittären roolin ja hänen puolisonsa Ville Salonen kamaripalvelijan roolin. Muita aikaisemmissa esityksissä mukana olleita olivat Svante Korkeakoski (sirkustirehtööri), Mia Heikkinen (Pepi, midinetti), Riikka Sirén (tanssijatar), rauman kieltä vääntänyt seremoniamestari Ville Hymylä ja Janne Hovi johti Salonkiorkesteria. Raimo Laukka (ministeri) oli kuoromme lisäksi uutena Tampereen esityksessä (aikaisemmin ministerin roolissa esiintyi Toni Metsäketo). Lisäksi oli joitakin pieniä yksittäisiä rooleja esim. minä piipahdin näyttämöllä kamaripalvelija Annana.

Miten meni

Kenraaliharjoitus oli esityspäivänä, joten päivästä tuli pitkä. Kenraaliharjoitus oli läpimeno, jossa ei voitu kerrata eri näytöksiä. Operetti toteutettiin pienellä porukalla ja yhteisöllisesti. Tämä tarkoitti sitä, että myös kuorolaisemme auttoivat lavasteiden pystyttämisessä ja lavasteiden siirtämisessä esityksen aikana. Erillistä puvustajaa tai meikkaajaa ei ollut. Koska ohjaaja Jukka Saarman lauloi itse yhtä päärooleista, ohjaajana esityspäivänä toimi osittain myös Ville Hymylä. Selvisimme kunnialla, mutta täytyy tunnustaa, että Tampere-talon isossa salissa laulaminen ilman vahvistusta olisi kyllä vaatinut paremman laulutekniikan. Saarman antoi meille muutamia vinkkejä operettilauluun – operettikuorossa jokaisen tulee laulaa kuin solisti. Joustavuutta vaadittiin myös, sillä kenraalin kokemusten perusteella tehtiin esityksen aikanakin vielä jotain pieniä muutoksia esitykseen.

Yleisön kommentit olivat esityksestämme pelkästään positiviisia. Solistit olivat hyviä, mutta lavastuksen suppeutta moitittiin ja myös käsiohjelman puutetta. Yleisöä oli hienosti ehkä 1300.

Itsearviointia ja kehittymiskohteita

Sanat olisi voinut osata vielä paremmin, joten niitä voi seuraaviin esitysiin vielä kertailla. Kuoroesityksistä ei löytynyt tallenteita, mutta jälkeenpäin mieheni huomasi, että koska solistit lauloivat joissain lauluissa stemmojamme olisi tallenteita malliksi kuitenkin löytynyt (esim. EMIn Wiener Blut: Elisabeth Schwarzkopf – Nicolai Gedda, kapellimestarina Otto Ackermann). Nämä auttavat harjoittelussa ennen seuraavaa esitystä Järvenpäässä. Myös videotallennetta olisi voinut katsella enemmänkin. Lyhyessä ajassa pystyi kuitenkin oppimaan uusia lauluja ulkoa. Itselleni laulaminen orkesterin kanssa ei ollut ongelmallista. Omaa stemmaansa ei lavalla kuullut, joten tuli laulaa vain omaa lauluaan. Laulaminen stemmoissa ja tanssiminen samanaikaisesti oli yllättävän vaikeaa. Näyttämötyöskentely ei tuottanut ongelmia – toisaalta olen itse näytellyt kesäteatterissa ja olen esiintyvässä ammatissa. Ihana kokemus kaiken kaikkiaan.


Alttosisko Kirsi Tanner

http://www.camena.fi/