Kuorovuoden kevätkauden lopussa häämöttää Tampereen Sävelen kuorokatselmusesiintyminen. Siinä esitetään kolme kappaletta, ja niiden pitäisi mennä ulkoa. Helppo homma, ajattelin urakan alussa. Sitten kun tutkin nuottikuvia tarkemmin niin huomasin, että säestykset eivät olekaan ihan helposti opittavissa. Kromaattiset kuviot ja tietyn toistuvan mallin puuttuminen lisäävät kulmakerrointa kummasti. Itse olen todennut toimivaksi malliksi visuaalisen oppimisen, eli sivu, rivi tai vaikka tahti kerrallaan nuottikuva kaaliin ja lopuksi pätkät peräkkäin. Kun nuottikuva on tallennettu päähän, sitten vain lauletaan siitä. Tämä toimii itselläni muuten hyvin, mutta vielä pitäisi sisäistää sivunvaihdot eli ne saumakohdat, joissa visuaalisesti tallentamani kuva vaihtuu. Ongelma on onneksi nyt tiedostettu ja osaan kiinnittää siihen huomiota. Muita tehokkaiksi itse kokemiani keinoja ovat stemmanauhojen kuuntelu työmatkoilla ja töissä sekä sanojen liimaaminen sopivaan kohtaan, josta ne pistävät silmään, esimerkiksi monitorin reunaan työpaikalla. Olisikohan ulkoa opetteluun mitään vinkkiä, jossa apuna käytetään sukkahousuja?

- Matti, ykkösbasso