Tätä kirjoittaessani suurin osa Camenan joulukonserttijärjestelyistä on tehty, sillä käsiohjelmat lähtivät painoon eilen. Itse konsertit ovat vielä edessä, ja tämä konsertteja edeltävä aika on tiedottajan näkökulmasta parasta aikaa kuorossa: työt on tehty, nyt voidaan keskittyä tekemään joulukonserteista elämyksellisiä. Voisi melkein puhua tiedottajan juhlapäivistä.

Kulunut vuosi on ollut perustyötä. Jos joku luuli pääsevänsä helpolla työteliään juhlavuoden jälkeen, niin se luulo murentui heti alkuvuodesta. Tänä vuonna on harjoiteltu ja valmisteltu uutta perusohjelmistoa kaikkiin kuoron esiintymistarpeisiin. Yksittäisiä kappaleita on omien laskujeni mukaan harjoiteltu enemmän kuin kertaakaan oman kuorourani aikana.

Joulun jälkeen alamme kypsytellä kirkko-ohjelmistoa, jolla konsertoidaan ensi vuonna Italiaa myöden. Perustyövuoden jälkeen onkin mukava harjoitella vaihteeksi matkaa varten. Sillä saadaan treenaamiseen sopivasti mausteita. Mutta nyt keskitytään joulukonsertteihin entisen kuoronjohtajan sanoin ilon kautta.

- Matti, ykkösbasso