Vaikka viime kevään reissut ja kesän kuorovieraat peruuntuivat, niin kevät onnistui siinä mielessä hyvin, että Camena harjoitteli runsaasti uutta perusohjelmistoa. Homma jatkuu syksyllä, ja nyt remontoidaan kirkko- ja jouluohjelmistoja.

Koska "tiedotus" on ollut tänä vuonna vähissä, niin vuoden aikana on tehty myös muuta pientä perusremonttia. Nettisivut remontoitiin jo juhlavuoden lopulla, jolloin saimme vihdoinkin rekisteröityä myös camena.fi-verkkopäätteen. Nettisivujen jatkeeksi on nyt tehty mobiilisivut m.camena.fi, ja nettisivuillekin on suunniteltu uutta sisältöä. Sivuilla on tällä hetkellä kuoron esiintymiset ja ohjelmistot dokumentoituna vuodesta 2001 eteenpäin. Siitä taaksepäin ei nettisivuilla ole minkäänlaista dokumentoitua arkistoa. Se aukko on tarkoitus paikata lähitulevaisuudessa. Olen kartoittanut Camenan historiaa ja erityisesti esiintymisiä vuoden 1979 ensimmäisestä kokoontumisesta alkaen. Tarkoituksena on dokumentoida ainakin konsertit kappaletietoineen niin kattavasti kuin mahdollista. Materiaalia "aukon" paikkaamiseen on kertynyt iso mapillinen, joten sen siirtäminen nettisivuiksi kestää jonkun aikaa. Hiljaa hyvä tulee...

Tarinassa on edelleen muutamia aukkoja erityisesti vuosilta 1992–97, joten kuorolaisten ei kannata yllättyä, jos tulen kyselemään outoja noilta ajoilta :-).

- Matti, ykkösbasso